24.11.2010 10:24
Tuurin Kauppakylä avasi Joulun juhlavasti
Joulutervehdyksen Töysän kunnan puolesta tilaisuudessa esitti kunnanjohtaja Terttu Liesmäki. Tuurin Kauppakylän yrittäjien joulutervehdyksen tilaisuuteen toi Nahkapaikan toimitusjohtaja Markku Toivonen. Jouluista tilaisuutta oli kokoontunut seuraamaan paljon yleisöä, etenkin lapsiperheitä. Joulunavauksen kruunasi Tähtiraketti-ilotulitus mahtipontisen musiikin tahdissa.
Lola esitteli pikkujoulumuotia
Juuri nyt pukeutumisosastojen juhlavaatekokoelma on runsaimmillaan. Muotinäytöksessä nähtiin, että juhlapukeutuminen on tänä vuonna hyvin yksilöllistä ja jokaisen omasta tyylistä kiinni. Juhlaan voi pukeutua klassisen kauniisti, asusteilla, glitterin hohdolla ja paljeteilla leikitellen tai hyvinkin rock-henkisesti, mutta silti juhlavasti. Kyläkaupan pukeutumisosastoilta löytyy runsaasti yksilöllisiä juhlavaatteita suoraan Pariisista ja Lontoosta naisille, miehille ja nuorille, lapsia unohtamatta. Muotinäytöksessä oli esillä myös runsaasti koruja ja laukkuja Kyläkaupan jatkuvasti kasvavasta koru- ja laukkuvalikoimasta. Valikoimasta löytyy asusteita niin juhla- kuin arkikäyttöön.
Polttoaineet
95 |
1,599 | 98 |
1,639 |
Di |
1,459 | Pö |
1,236 |
KYLÄKAUPAN NEUVONTA
010-770 7000
PIKALINKIT

Otsikoissa
- Hilarius Hiiri vierailee Kyläkaupalla
- Tuuri tv-sarjasta kolmas kausi
- Äitienpäivälounas 2012
- Miljoona Rockin lipunmyynti jo kovassa vauhdissa
- Kyläkaupan valmistujaistapahtumassa lauantaina
- Kyläkaupan Marimekko Shopin 12-vuotis synttäreitä juhlittiin näyttävästi
- Miljoona Koira 9.-10.6.2012 Tuurissa
- Marimekko sisustuksessa






