09.03.2011 14:06
Kyläkaupan ilmainen
Mini Miljoona Pilkki lauantaina 12.3.
Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävä suuren suosion saavuttanut ilmainen Mini Miljoona Pilkin ala-astelaisille lähestyy. Koko perheen kevättalvinen ulkoilutapahtuma Mini Miljoona Pilkki järjestetään lauantaina 12.3.2011 klo 12.00 - 13.00.

Yli miljoonan sentin palkintomahdollisuudet
Henkilökohtaisen MMP-osallistumisoikeuden tarkempine ohjeineen voi noutaa veloituksetta Kyläkaupan Neuvonnasta. Mukaan mahtuu vielä, sillä kilpailuun otetaan 500 ensimmäistä ala-astelaista kolmeen sarjaan: ala-asteen 1-2 -luokkalaiset, 3-4 -luokkalaiset ja 5-6 -luokkalaiset.
Palkintomahdollisuuksien yhteisarvo on yli miljoonan - tällä kertaa yli miljoona senttiä. Lampeen viime syksynä istutettujen yli tuhannen kirjolohikilon joukossa on sata lottopottilohta, joissa on sadan euron Kyläkauppa-ostokorttiin oikeuttava merkki. Näiden kirjolohien lisäksi kaikkien kolmen sarjan kolme parasta palkitaan Kyläkaupan ostokorteilla seuraavasti: 100 euroa, 50 euroa ja 30 euroa. Palkintojen lisäksi Kyläkauppa tarjoaa jokaiselle kilpailuun osallistujalle lasten hampurilaisaterian OnnenKivi-ravintolan grillissä.
Avustajan rooli on tärkeä
Mini Miljoona Pilkki on ala-astelaisten kalastuskilpailu, jossa avustaja saa auttaa reiän kairaamisessa, syötin asettamisessa, siiman selvittämisessä, vieheen vaihtamisessa, ohjeistamisessa jne. Avustajalla ei ole kuitenkaan mitään oikeutta koskea pilkkivapaan tai siimaan, kun viehe on vedessä.
Kilpailuaika on rajattu tuntiin, koska tapahtuman on haluttu olevan aktiivinen ja innostava. Kilpailu alkaa klo 12.00 ja päättyy klo 13.00. Punnitsemisen jälkeen on hyvää aikaa ajella ostoksille, ruokailemaan ja palkintojen jakoon. Palkintojenjako on Kyläkaupalla alkaen klo 14.30.
Tervetuloa mukaan kilpailuun ja kannustamaan!
Polttoaineet
95 |
1,599 | 98 |
1,639 |
Di |
1,459 | Pö |
1,236 |
KYLÄKAUPAN NEUVONTA
010-770 7000
PIKALINKIT

Otsikoissa
- Hilarius Hiiri vierailee Kyläkaupalla
- Tuuri tv-sarjasta kolmas kausi
- Äitienpäivälounas 2012
- Miljoona Rockin lipunmyynti jo kovassa vauhdissa
- Kyläkaupan valmistujaistapahtumassa lauantaina
- Kyläkaupan Marimekko Shopin 12-vuotis synttäreitä juhlittiin näyttävästi
- Miljoona Koira 9.-10.6.2012 Tuurissa
- Marimekko sisustuksessa






