31.01.2007 02:00
Perjantain pääesiintyjä on salaisuus 13.2.2007 asti
Scorpions lämmittää Eppu Normaalia Miljoona Rockissa lauantaina

Miljoona Rock lavalle nousee lauantaina toinen toistaan kovempia bändejä: aiemmin ilmoitetun Eppu Normaalin lisäksi stagella nähdään myös Apulanta, Scorpions sekä Pohjanmaan oma Lauri Tähkä & Elonkerjuu.
Maamme kaikkien aikojen suosituimpiin lukeutuva rockyhtye Apulanta on valloittanut uransa aikana 17 sinkkulistan ykköspaikkaa. Myös Apulannan uusin sinkku, Koneeseen kadonnut, meni julkaisuviikollaan suoraan Suomen virallisen singlelistan ykköseksi. Yhtyeen ensimmäinen hitti oli vuonna 1995 julkaistu Mitä kuuluu, jonka jälkeen hittiputki on vain jatkunut; Anna mulle piiskaa, Teit meistä kauniin, Viivakoodit, Pahempi toistaan, Vasten mun kasvojani ja monet muut ovat tuoneet Apulannalle kultalevyjä toisensa jälkeen. Esimakua ensi kesän Miljoona Rock-keikasta saadaan aivan pian, sillä Apulanta julkaisee helmikuun 7. päivänä uuden albuminsa Eikä vielä ole edes ilta.
Lauri Tähkä & Elonkerjuu -yhtyettä tuskin tarvitsee pohojalaasille tai muullekaan Suomelle esitellä. Suureen suosioon noussut bändi on onnistunut yhdistämään vanhat pohjalaiset kansanlaulutekstit nykyajan pop-rockiin todella menestyksekkäästi. Lauri Tähkä & Elonkerjuu tekee kaiken pohojalaasella syrämmellä ja kaikki bändin livenä nähneet menettävät taatusti sielunsa tälle helposti lähestyttävälle ja aidolle porukalle, jonka vauhdikkaasta showsta ei puutu tulta eikä tappuraa.
Esittelyä ei kaipaa myöskään saksalainen heavylegena Scorpions, joka nähtiin jo ensimmäisen Miljoona Rockin pääesiintyjänä. Yli 40-vuotisella urallaan yhtye on myynyt noin 60 miljoonaa albumia. Scorppareiden tunnetuimpia biisejä ovat mm. Wind of Change, Still loving you ja Rock you like a hurricane. Näiden ja useiden muiden hittien tahdissa on rokannut useampikin sukupolvi.
Perjantaina 13.7. Miljoona Rockissa luvassa on huippuesiintyjä, joka julkaistaan 13.2.2007. Illan aloittavat Suomirockin helmet Popeda ja Neljä Ruusua. Miljoona Rock liput tulevat myyntiin helmikuussa.Polttoaineet
95 |
1,599 | 98 |
1,639 |
Di |
1,459 | Pö |
1,236 |
KYLÄKAUPAN NEUVONTA
010-770 7000
PIKALINKIT

Otsikoissa
- Hilarius Hiiri vierailee Kyläkaupalla
- Tuuri tv-sarjasta kolmas kausi
- Äitienpäivälounas 2012
- Miljoona Rockin lipunmyynti jo kovassa vauhdissa
- Kyläkaupan valmistujaistapahtumassa lauantaina
- Kyläkaupan Marimekko Shopin 12-vuotis synttäreitä juhlittiin näyttävästi
- Miljoona Koira 9.-10.6.2012 Tuurissa
- Marimekko sisustuksessa






